Shoreikan karate toivottaa kaikille harrastajille, yhteistyökumppaneille ja Suomen Shorinji ryu Renshinkanin seuroille hyvää ja rauhallista joulua. Vuosi 2014 oli merkityksellinen vuosi, sillä tasan 40-vuotta sitten Tatsuo Kudo saapui Suomeen ja aloitti perinteen jota me jokainen nyt jatkamme eteenpäin. Vuosi 2015 tuo meille omat haasteensa Souke Iwao Tamotsun ohjaama kesäleiri ja vuoden 2015 Taiwanin MM-kilpailut. Rauhallista joulua kaikille ja ladataan akkuja tuleviin koitoksiin.
Onnea uusille vyöarvoille
9.12.2014 pidetyssä vyökokeessa seurastamme 40 henkiloä suoritti uuden vyöarvon. Mukana oli sekä aikuisia, että junioreita. Paljon onnea kaikille uusille vyöarvoille.
Joulutauko
Syksyn 2014 viimeiset harjoitukset perjantaina 19.12.2014 voimassa olevan kalenterin mukaisesti. Joulutauko 20.12.2014-7.1.2015, jonka aikana ei ole ohjattuja harjoituksia millään ryhmällä. Ensimmäiset harjoitukset aikuisille ovat torstaina 8.1.2015 ja junioreiden harjoitukset alkavat maanantaina 13.1.2015 voimassa olevan kalenterin mukaisesti.
2015 kurssi lähestyy
Vuosi 2015 käynnistyy jälleen uuden kurssin näytöksellä! Tule paikan päälle katsomaan näytöstä tai varaa paikkasi heti kurssilta.
Lisätietoja: Hannu Nietosvuori puh. 040 730 4053
Dojo: Sopenkorvenkatu 6 15800 Lahti
Lahdessa 29.11.2014 käytyjen Shorinji-ryu Renshinkanin Finland karatedo kilpailujen tulokset
Kata juniorit keltainen vyö | ||||
1. Iiro Ojala | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
2. Karo Karim | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
3. Minttu Liikaluoma | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
Kata juniorit ylemmät vyöt | ||||
1. Sorja Tikkanen | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
2. Tomi Szepaniak | Imatran Kusanku | |||
3. Joona Kettunen | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
Kata vihreät-siniset vyöt 14-17v | ||||
1. Atte Kukkula | Shorinji-ryu Renshinkan Heinola | |||
2. Tommi Linnavirta | Jyväskylän Jigotai | |||
3. Ellen Kiljunen | Imatran Kusanku | |||
Kata aikuiset siniset-mustat vyöt | ||||
1. Kia Leppänen | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
2. Paavo Nylanden | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
3. Niko Rimppi | Shorinji-ryu Renshinkan Heinola | |||
Kumite juniorit ylemmät vyöt | ||||
1. Apichart Tongfueng | Shorinji-ryu Renshinkan Heinola | |||
2. Hamza Evirken | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
3. Joona Kettunen | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
Kumite vihreä-sininen 14-17v | ||||
1. Tommi Linnavirta | Jyväskylän Jigotai | |||
2. Atte Kukkula | Shorinji-ryu Renshinkan Heinola | |||
3. Juho Räihä | Jyväskylän Jigotai | |||
Kumite naiset | ||||
1. Jenna Oivo | Renshinkan Rovaniemi | |||
2. Kia Leppänen | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
3. Titta Leisimo | Jyväskylän Jigotai | |||
Kumite miehet | ||||
1. Paavo Nylanden | Shoreikan Karate Club Lahti | |||
2. Tomi Matilainen | Jyväskylän Jigotai | |||
3. Niko Rimppi | Shorinji-ryu Renshinkan Heinola |
35 v onnittelut seuralle / Tarmo Leppänen
35 v onnittelut seuralle
Rupesin itsekin muistelemaan milloin olen aloittanut karateurani. Hetken mietittyäni palasin nuoruuteen jolloin asuin vielä Kouvolassa ja astelin salille, jossa harjoitteli Kouvolan Oushinkan niminen karateseura. Seurassa treenattiin siihen aikaan Wado-ryu:ta, joka vaihtui hyvin pian Shorinji-ryu:ksi. Vuosi oli silloin syyskuu 1979 ja saman vuoden joulukuun alussa suoritin keltaisen vyön – siitähän tulee myös 35 vuotta, joten olemme nykyisen seuran kanssa samaan aikaan aloittaneet.
1981 muutin takaisin Lahteen sekä liityin Shoreikaniin. Seuran pääopettaja oli silloin Intialainen Vincent Moodli. Tyylisuunta ei minulle koskaan täysin selvinnyt, mutta Coju-ryu:ta kovasti muistutti, (treenettiin usein ilman takkia). Komennot olivat pitkälti: ”Good… more bower, more bower,” kun kävimme toistemme kimppuun. Siihen aikaan treenattiin puolitoista tuntia kovaa ja verenmaku suussa, eikä mitään juomataukoja oltu keksittykään. Porukkaa vaihtui, mutta siihen aikaan oli mistä vaihtua – kurssien koot olivat 80-100.
Vincent hävisi hyvin nopeasti ja seura jäi omilleen, täten minulle jäi seuran jatkaminen sekä harjoitusten vetäminen. Samoilta ajoilta on vielä jäljellä Harri ”Hartsa” Bluuberi sekä Andreas ”Ändi” Göntzel ja tottakai Hannu Nietosvuori.
Tyylisuunta muuttui minun tullessani Lahteen Shorinji-tyu:ksi, mutta mitään ei vielä siihen aikaan tiedetty Renshinkanista, saati Sokesta. Mikä hienointa seura on pysynyt uskollisesti tyylisuunnassa ja ollaan löydetty juuremme Rensinkanin perheestä, mistä taas suuret kiitokset kuuluu Hannu Nietosvuorelle, joka on selvittänyt yhteyden Japaniin tyylisuunnan päämajaan.
Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen olemme tulleet tähän päivään jossa seuralla on omat loistavat tilat, jossa harjoitella
ja pitää 35 vuotis juhlat.
Tarmo Leppänen 2 dan
PS. Jos jollakin on vanhoja kuvia vuosien varrelta, niin voisi laittaa Kian sähköpostiin josta ne siirtyvät seuran sivuille,
kaikkien katseltaviksi. Osoite: kia.leppanen@hotmail.com
Muutos maanantain harjoituksiin
24.11.2014 viimeiset myöhäisillan treenit!
Maanantainen aikuisten myöhäisin treenivuoro (klo 20:00-21:30) lopetetaan tämän jälkeen.
Muutos treeniaikatauluun
Sunnuntaina 30.11.2014 ei ole ohjattuja harjoituksia aikuisilla. Junioreilla harjoitukset voimassaolevan kalenterin mukaan.
Salikilpailut 29.11
KILPAILUT ALKAVAT KLO. 11.00
Ilmoittautumiset + punnitus klo. 9.30 – 10.30
Sarjat ja ilmoittautumislista löytyy dojon ilmoitustaululta. Vaikka et osallistuisikaan kilpailuihin tule paikan päälle katsomaan!
Muutos treeniaikatauluihin
La 8.11 ja Su 9.11 välisenä aikana ei ole ohjattuja harjoituksia Taiwan 2015 kilpailuleirin vuoksi. Leirille kannattaa tulla rohkeasti mukaan hakemaan omaan harjoitteluun uusia juttuja.